Thursday, April 11, 2013

YLE ja kuolevat vauvat

Kuten kuka tahansa internetin käyttäjä, olen tottunut näkemään ruudullani kaikenikäisiä kuolevia ihmisiä, mitä erikoisempia ruumiineritteitä ja levitettyjä persereikiä. Tänään sosiaalista mediaa (eli SoMea näin frendien kesken) selaillessani näytölleni ilmestyu kuva keskosvauvasta, johon oli liitetty HBO:n hittisarjan, Game of Thronesin logo.

Nopeasti päättelin suomalaisten kauhistelijapiirien vihdoin ottaneen Game of Thronesin syyniinsä ja yhdistämällä sarjan kuoleviin lapsiin. Sisältäähän sarja sentään väkivaltaa, kuolemaa, seksiä, väkivaltaa, insestiä, väkivaltaa, sotimista, seksiä, politiikkaa, väkivaltaa, seksiä ja kääpiöitä, eli aineksia joista kaikki hyvä viihde on tehty.

Tarkemmin tutustumalla kävi kuitenkin ilmi, että SoMessa levinnyt kuva oli peräisin "Talvi Digital Oy" -nimisen mediapuljun perustajan, Pekka Korpelan Uusi Suomi (mistä muustakaan?) -blogista. Pekka ei suinkaan vertaa Game of Thronesin katsomista keskoslasten murhaamiseen, vaan kyseisen sarjan katsomista YLEn kanavilta vauvojen tuhoamiseen. Itse asiassa, koko blogitekstin pointtina on se, että YLE murhaat lapsia. Pekan logiikan mukaan jokainen YLE-veroon menevä sentti on nimittäin suoraan pois sairaaloiden keskoskaapeista.

Vanhan "mun verorahat menee asioihin jotka ei koske mua, saatana" -mantran sijaan käyttöön on siis otettu järeämmät aseet, ja YLE-veron kannattajien ja siihen mukisematta suhtautuvien kerrotaan olevan osasyyllisiä keskolasten kuolemaan. Voin kuvitella lääkärin toteamassa keskosvauvan synnyttäneille vanhemmille: "Olemme pahoillamme, mutta joudumme antamaan lapsenne kuolla. YLEn viime torstaina esittämä Game of Thrones -jakso vei meiltä viimeisenkin keskoskaapin".


On sanomattakin selvää, että Pekka Korpelan logikirjoituksen ontuva logiikka ja sensaatiohakuinen "AJATELKAA LAPSIAMME" -tyylilaji herätti hilpeyttä ja vastareaktioita internet-käyttäjien parissa. Pian kuva kuolevasta keskoslapsesta poistettiin sekä blogitekstistä, että Talvi Digital -firman Facebook -sivulta, ja yrityksen FB-sivuille oli ilmestynyt seuraavanlainen teksti:

"Poistimme "Jokainen YLE:n amerikkalaiselle Time Warnerille maksettu Game of thronesin jakso on yksi keskoskaappi vähemmän." -kuvan sen aiheuttaman liian voimakkaan tunnelatauksen takia. Näköjään tosiasioiden tunnustaminen on meille kaikille niin kovin vaikeaa. Pahoittelemme, jos loukkasimme jotakuta."

Kuvan aiheuttama vastareaktio johtuu siis tietenkin siitä, että ihmiset ovat vain typeriä ja YLEn verorahoissa kylpevien sosialistikonnien aivopesemiä. Eikä siis tietenkään Pekan itsensä puolivillaisesta, sensationalistisesta logiikasta.

Noh, kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Ainakin "Talvi Digital Oy" sai nyt runsaasti huomiota. Ja mitä vauvojen systemaattiseen tappamiseen osallistumiseen tulee, itse voin huokaista helpotuksesta sillä katson Game of Thronesini mielummin HBO:n tahdissa. Olisi kuitenkin ihan jees, jos esimerkiksi kuusikymppinen isäni voisi nauttia verorahoillaan maksamasta viikottaisesta annoksensa juonittelua, paljaita rintoja ja verenlennätystä ilman, että hänen tarvitsisi tuntea osallistuvansa keskoslasten murhaamiseen.


No comments:

Post a Comment